VKO 48 (26.11-2.12)

Kirvesmies palasi meidän työmaalle ja seinien muovitus ja koolaus edistyi Penan avustuksella. Maanantai-iltana saatiin puuttuvat tuulenohjainpahvit ja tiistaina rupesikin erkkerin katto valmistumaan.

Vielä hieman piisaa hommia ennenkuin lattia on valukunnossa. Tasaus, styroksien levitys ja raudoitus on vielä aloittamatta. Josko niitäkin tässä päästäisiin tekemään pian!

Viikko alkoi muuten hieman kyseenalaisissa tunnelmissa. Väliaikaisasuntomme viemäri pukkasi sitä itseään kylppärin ja eteisen lattiat täyteen. Hyvällä tuurilla kerrankin saattaa olla että vahingot jäävät pieneksi. Oli se vaan järkytys silti. Opetus asiasta: älä koskaan muuta alimpaan kerrokseen eikä ainakaan viemärin ensimmäiseen asuntoon!

Talli sai ovensa

Ja ikkunansa

Viikonloppuna tuli Ossi ja talon panelointi jatkui. Toinen pääty saatiin viikonlopun aikaan valmiiksi. Jälleen kerran, älkää kokeilko tätä kotona!

Samalla laitettiin räystäänaluslaudat kun kerran oli "telineet"

Illalla näytti tältä

Talli edistyi samaan aikaan Minnan projektilla villojen kanssa