VKO 1 (31.12.2007 - 6.1.2008)

Vuoden viimeinen päivä. Meillä juhlittiin tänä vuonna erähenkisesti omassa talossa ja yökin nukuttiin omalla lattialla. Illanvietto aloitettiin kuitenkin hyödyllisellä tekemisellä eli jatkoimme autotallin oven asennusta. Pauke oli jo alkanut ja Hilma nautti "onnellisuussuihketta" kestääkseen. Näytti syksyn naulapyssyharjoituksista olevan hyötyä.

Ja sitten syötiin!

Koska raketteja ei voitu Hilman takia ampua, yöllä grillattiin nuotiolla.

Vuoden vaihduttua, jatkettiin hommia siitä mihin oltiin jääty.

Keskiviikkona se nousi jo ylös!

Torstaina aloitti sähkäri talon sähköistyksen.

Lauantaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja pakkanen oli koristellut ikkunoita kauniisti.

Autotallin ovi näyttää ulkoa juuri niin hyvältä kuin pitikin. Onneksi pidimme päämme ja tuli hankittua vaakauritettu malli vaikka se tekikin tiukkaa ja aiheutti muutaman lisämutkan.

Sunnuntaina urakoitiin kaiken sälän ohella yläkerran parvekkeen ovi paikalleen. Taas muuttui ilme enemmän talon näköiseksi.