Alusta saakka on ollut selvää että kaupungista on päästävä muttei liian kauas ja tilaa pitää olla niin ettei naapurit häiritse. Kolmisen vuotta sitä oikeaa etsittiin. Alun alkaen Arttu totesi että tuolta Hervannan perämailla olisi potentiaalista maata johon Minna totesi ettei sellaista määrää rahaa löydy tästä taloudesta jolla sieltä maata saisi. Niin, kuuluisia viimeisiä sanoja ;)

Kun lehdessä oli ilmoitus myytävästä maasta Hervannan perältä, kuului sunnuntain lehden ääreltä aamulla naisellinen kysymys ruvetaanko suurmaanomistajiksi. Johon miehekäs vastaus oli muminaa joka tulkittiin kysyjän päässä "voidaan mennä katsomaan mutta onhan se kallis". Paikka tuntui heti omalta, naapurit ei liian lähellä, keskellä ei mitään ja kuitenkin vain 20 kilsaa keskustaan. Varovainen yhteydenotto välittäjään ja sitten se oli menoa.

Ennen kauppakirjojen allekirjoittamista tehtiin pankin kanssa sopimus rahoituksesta. Kaupat allekirjoitettiin 30.6.2006 ja meistä tuli suurmaanomistajia ;) Paperisota alkoi tässä vaiheessa kun maalle piti hakea poikkeuslupa asemapiirroksineen.

Talopaketin valinta tehtiin alkuvuodesta 2007 ja pähkinnän jälkeen toimittajaksi valikoitui Taloteko. Pohjapiirros oli lopulta helppo valinta kun tarpeet ja toiveet oli ensin kartoitettu. Simppeliä ja toimivaa oli mottomme tässä. Laajennusvaraa oli yläkertaan ja alas tilat nykytarpeisiin. Ja tietenkin tarpeeksi tilaa autotalliin! Nämäkin kuvat ovat jo hiukan eläneet yksityiskohdiltaan ja tekevät sitä varmaan siihen saakka kun on valmista....